Puhtaat ja valkeat

Olin vuorokauden lähes ilman sähköä. Yksi pistorasia toimi tänään ja sain kännykän ladattua. Intiassa tulee jatkuvasti näitä kaiken ylellisyyden ympäriltä riisuvia kokemuksia, ja aina niiden jälkeen on hetken ajan kiitollinen siitä, että homma pelittää taas. Nyt olen kiitollinen siitä, että läppärissä on virtaa, netti toimii ja varsinkin siitä että lamput palavat. Joka kerta, kun painan katkaisimesta ja valo syttyy olen riemua täynnä.

Kaverini Inkan kanssa leikimme lapsina köyhiä. Silloin sammutettiin lamput ja "keitettiin" makaroonit lavuaarissa.  Tämä päivä muistutti vähän siitä, paitsi että kaasuhella toimi. Ja olen edelleen yksin kotona, siitäkin tulee jotenkin nuuka olo. Sosiaalisesti askeettinen. Toisaalta olen viihtynyt rattoisassa hiljaisuudessani.

Useampana päivänä liikkuessani ulkona kaduilla mieleeni on tullut ajatus, että on oikeasti ihan hullua, että olen täällä. Ei huonolla tavalla hullua, mutta vaan ihan kreisiä ja siistiä. Kun viiletän tuolla kadulla ja siellä on ne naiset sareissaan, ukot ulkona kaduilla, lapset leikkimässä koko tien leveydellä, ja kaikki ne värit ja pöly ja meteli ja koirat ja lehmät. Se tunne on erikoinen ja nostaa mielialan korkeuksiin.

Tänään puiston penkillä istuessani hymyilin ohi kävelevälle vanhalle naiselle. Hän vastasi hymyilemällä ja pyytämällä ilmeisesti minua teelle (ymmärsin puheesta sanan tee). Ajattelin, että nyt aika on koittanut. Aika kieliopintojen. Meillä jäi ne teet juomatta, kun nainen tajusi että en ymmärrä hänen kieltään. Ei minusta paljoa olisi irti saanut.

Ensimmäisestä Mysoren vierailustani saakka jo muistan, kuinka olen riksha-ajeluilla ohittanut niin sanotun ulkoilmapyykkikuivattamon. Valkeat lakanat ja paidat hulmuavat tuulessa. Niitä on kymmenittäin ja sadottain ja aina teki mieli ottaa kuva. Tänään pysähdyin sen tien pientareen pyykkikuivattamon kohdalle ja kaivoin kameran esiin. Iltapäivä oli pilvinen, eikä valo ollut niin kaunis kuin se yleensä on.

Ehdin räpäistä muutaman ujon kuvan sopivan etäisyyden päästä, kun pesula/kuivattamossa työskentelevä     riuskaotteinen Manjula marssi juttusilleni. Manjula oli intialaiseen tapaan utelias, hyvin ystävällinen ja suora. Hän kysyi, mistä olen kotoisin ja mikä on pätevyyteni kun sillä lailla kuvailen.

 

Manjula halusi, että myös hänen siskostaan otetaan kuva. Yllä Manjulan sisko. Allaolevassa kuvassa on sisko ja maassa lepäävä husband.